Allergia perheessä

Väitetään, että siperiankissat eivät aiheuta allergiaa, osalla aiheuttaa ja osalla ei. Totuus kumminkin on, että siperiankissoilla tasot ovat vain alhaisemmat kun muilla roduilla, siperiankissat saattavat silti aiheuttaa allergiaa. Tämä pitää siis jokaisen tulla testaamaan ja kokeilemaan, että tuleeko niitä oireita vai ei.

Meille tänne voi tulla testaamaan allergiaa, voi myös tulia testaamaan useita kertoja. Meillä kun näitä kissoja on, niin varmasti tulee oireita, jos on tullakseen. Toisaalta 10 kissaa on eri asia kun yksi kissa, eli 10 kissaa voi aiheuttaa oireita ja välttämättä yksi kissa taas ei aiheuta. Yleensä imettävällä emällä ja leikkaamattomalla pennulla allergeeni tasot ovat korkeita, kun pentu leikataan allergeeni tasot laskevat. Meillä täällä on käynyt monia perheitä testaamassa allergiaa, hyvällä menestyksellä ovatkin päätyneet ostamaan minulta kissan.🤭Yhteen allergia perheeseen piti mennä yksi kissa, lopulta sinne menikin sisarukset.

Kuva: Mari Venäläinen

Sisarukset onnellisesti uudessa kodissa, Riihitassun Gaia Piipe ja Gilda.